Hämmentynyt tapa käsitellä elämäntilanteita ikään kuin ne olisivat pysyviä asioita, näyttäisi olevan ihan järkevä lähestymistapa. Joten se mikä näyttäisi olevan hulluutta, on valaistuminen.
Kun suunnaton muodon vuorovesiaalto purkautuu tyhjyydestä ja sinkoutuu päällesi pitkin karmisen näyn kapeaa kanavaa tai romahtaa jyristen takaisin omaan tyhjään luontoonsa imeytyen pyörteenä värähtelevään olemisesi ytimeen, on olemassa valinnanvapaus. Se on aina vaihtoehdoton valinta pakon ja tarpeellisen toiminnan välillä. Voit yksinkertaisesti pysytellä kirkkaassa vapaassa ulottuvaisuudessa jossa et eroa merestä, aallosta etkä pyörteestä koska ne ovat iloiten kommunikoivan mielen omavaloista luonnetta. Tai voit seurata piintynyttä selviytymis-strategiaasi aallokkoista uomaasi käyttäen, ikikuivasta joenuomasta karulle kuuden valtakunnan takamaalle, jossa aaltosi sulautuu, rakentuu ja käynnistää uuden samanlaisen nälkäisen aallon omia painajaisiasi.
Eräs sanskritin tutkija kiinnitti huomioni sanaan pritagjana, jonka hän oli löytänyt Prajnaparamita sutrien kommentaareista. Se on viittaus valaistumattomiin ihmisiin ja tarkoittaa kirjaimellisesti ‘erilliset ihmiset’ tai ‘eristäytyneet ihmiset’. Sutran, tantran ja dzogchenin ytimessä olevin sydänsutran sanoin: Muoto on Tyhjyyttä; Tyhjyys on Muotoa; Muoto ei ole muuta kuin Tyhjyyttä; Tyhjyys ei ole muuta kuin Muotoa.
Jos sinulta puuttuu luottamus avoimeen ulottuvuuteen, vastarefleksi on katsoa poispäin omasta synnynnäisestä valaistumisestaan, toivoen löytävänsä jostain muualta konkreettista turvaa. Jos sellaisen voisi omistaa, se tarkoittaisi muodon erottamista tyhjyydestä, joka on mahdotonta. Mutta yritys itsessään on se, joka hyydyttää hurmioituneen ateismin ikinuoren tuoreuden ja muuttaa sen onnellisuuden etsintään aina ‘jostain muualta’. Tämä tarkoittaa turvautumista toimintaan joka ironisesti asettaa sinut itseäsi vastaan. Tällainen on samsaran luonne, pyöriminen, koska kuten englantilainen näytelmäkirjailija Tom Stoppard sanoi: Ympyrä on pisin reitti lähtöpaikkaan.
Ei ole olemassa elämänkriisiä, joka ei pohjimmiltaan olisi juuri tätä.
Se, voiko buddhalaisuus tarjota mitään keinoja tilanteeseen, riippuu ensiksikin siitä oletko buddhalainen vai et. Tämä ei ole mikään tyhjänpäiväinen kysymys vaan vastaus riippuu siitä turvaudutko buddhalaisuuteen. Turvautuminen, jota voi lukea ääneen, ei ole itse turvautuminen.
Äärimmäinen turvautuminen olisi sitä, ettei koskaan menettäisi luottamustaan itsetietoiseen erottamattomaan mieleen ja avaruuteen. Silloin mieltymys, vastenmielisyys tai yhdentekevyys voivat esiintyä ainoastaan jakamattomana kokemuksena mielen luonteessa, sinun olennaisimassa tilassasi, yli jännitteen joka syntyy yrityksestä erottaa subjekti ja objekti. Tällöin ainoastaan Buddhien vapautettu karma toimii: lisäten, rauhoittaen, kontrolloiden ja tuhoten, kohdistuen spontaanisti esiin tulleeseen tilanteeseen, siihen mitä olennot tarvitsevat. Tämä vaihtoehto on todellista myötätuntoa, sopivaa toimintaa, spontaani, vaihtoehdoton viisaus-mielen heijastus.
Alkuperäinen teksti kirjoitettu ‘Buddhism in Life-crisis’ nimiseen Ursache und Wirkung (Syy ja seuraus) lehden numeroon, jota julkaisee Austrian Buddhist Society.